Termi "kansallinen päivä" viittaa alun perin kansallisiin juhliin, ja se nähtiin ensimmäisen kerran Länsi-Jin-dynastiassa. Artikkelissaan "On the Five Ranks of Princes" Länsi-Jin-dynastian kirjailija Lu Ji kirjoitti kerran, että "kansallispäivä on maan ainoa etu, ja herra on huolissaan siitä, ettei siitä aiheudu haittaa". Kiinan feodaalikaudella suurin kansallinen juhla oli keisarin valtaistuimelle nouseminen ja syntymäpäivä. Siksi muinaisessa Kiinassa keisarin valtaistuimelle nousemista ja syntymäpäivää kutsuttiin "kansallispäiväksi". Tänään maan perustamisen vuosipäivää kutsutaan kansallispäiväksi.
2. joulukuuta 1949 keskuskansanhallituksen komitean neljäs istunto hyväksyi Kiinan kansan poliittisen neuvoa-antavan konferenssin kansallisen komitean ehdotuksen ja hyväksyi "Päätöslauselman Kiinan kansantasavallan kansallispäivästä" ja päätti, että 1. lokakuuta joka vuosi olisi Kiinan kansantasavallan suuri perustamispäivä ja Kiinan kansantasavallan kansallinen päivä.
Kansallispäivänä kaikki maat järjestävät erilaisia juhlia vahvistaakseen kansansa isänmaallista tietoisuutta ja lisätäkseen maan yhteenkuuluvuutta. Myös maat onnittelevat toisiaan. Joka viides tai kymmenes vuosi kansallispäivänä jotkut laajentavat juhlan mittakaavaa. Kansallispäivän kunniaksi hallitukset järjestävät yleensä kansallispäivän vastaanoton, jonka isännöi valtionpäämies, hallitus tai ulkoministeri ja johon kutsutaan suurlähettiläät ja muut maahan sijoittautuneet tärkeät ulkomaiset vieraat. Joissakin maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, ei kuitenkaan järjestetä vastaanottoja.
